keskiviikko, 17. heinäkuu 2013

Yli vuoden tauko ohi

Harmittaa, harmittaa ja harmittaa. 

On ollut aika hulabaloovuosi. Viime kesänä meille tuli extempore koiranpentu ja sitä ihmetellässä sit menikin kesä, syksy ja talvi.

616622_4481961090027_1334161226_o-normal


Syksyn ja tämän kevään aikana myös tuli haudattua kaksi setää puolen vuoden sisään, odoteltua kun avomiehen eno teki kuolemaa ja ihmissuhteet on muutenkin menny vähän päin prinkkalaa, osin koiran takia mikä on vähän huvittavaa. Mutta niin kai se on, että koira on ainoa tapa valita sukulaisensa.  Masennus on myös vellonnu päässä aivan liikaa. Oikeestaan koko vuoden aika on menny aika alamäkeä. 

Nyt sitten on viime viikot vainonnut käsittämätön väsymys. Kilpparit pitäisi olla kunnossa (joskin siitä on jo aikaa parisen vuotta), mutta ensi kuun terkkarikäynnillä yritän saada uusintakokeen. Siihen asti popsin rautatabuja, josko hemoglobiinit ois taas maan alla.  Tää ei ole mitään "en ole saanut yöllä unta"-väsymystä, vaan jotain aivan muuta. Kun mä "sammun", mä saatan nukkua vain 10 min mutta herätessä se tuntuu siltä kuin oisin nukkunut viisi tuntia, mutta ei ollenkaan virkeä olo.  Todella hankala selittää edes Delelle, että en tiedä sit miten selitän terkkarille.. 

Nyt keväällä muutettiin uudelle asuinalueelle hienoon asuntoon. Tää on tämmönen "oikeiden ihmisten asuinalue" ja melkein hiljalleen voisin uskaltaa sanoa, että tää asunto taitaa olla se koti.  Ei se loppuelämän koti, mutta koti. Ei asunto, eikä kämppä. En ehkä osaa kodiksi kuitenkaan vielä sanoa, joten menee nimellä asunto, kämppä tai Petäikkölä. Oikeestaan ainoa hyvä asia hetkeen mun elämässä, mutta riittää täälläki vastoinkäymisiä sun muuta. 

Vanhan kämpän lähipurkki ei muuten antaudu, ei sitten millään. Nyt en ole kyllä AIKOIHIN edes käynyt yrittämässä, kun iski jo vihaturhautuminen. EI VOI olla niin vaikea peruspurkki..

Pari kuukautta tässä ehti kulumaan, ennenkuin saatiin käytyä vajaan kilsan päässä oleva(t) kätkö(t). Tässä ihan lähituntumassa on ainakin..öh..neljä kätköä, enemmänkin todnäk. Yhden päällä ollaan tietämättämme koko tää kaks kuukautta tanssittu koiran kanssa... Sitä ei kyllä enää löytyny, olisiko jästitty. 

Tänään tosiaan jossain klo 20 taistelin taas sohvalla väsymystä vastaan. Olin vakaasti päättänyt, että en enää nuku yöunien ja klo 10-12.30 ja 18-19.30 koomailun lisäksi yhtään. PAKKO saada kohdilleen vaikka sitten väkisin. Todennäkösesti "väkisin" ei taas kuulu mun aivojen sanavarastoon mutta yritystä on. 

Koira on isän luona maalla, tulee huomenna. Deletykselle manguin, että mennään kauppaan tai jotain, että en sammu taas. Jossain välissä sit hoksin hihkasta että "GEOKÄTKÖT!". Äkkiä työhousut jalkaan, huppari niskaan, maiharit jalkaan pitkästä aikaa ja reppuun muutama lyijykynä ja miehen töniminen ulos. Ulkona on ollut hyvin viileä ja sateinen keli, mutta melkeinpä hyvä vaan kun tuntui ekaa kertaa kolmeen päivään että saan happea. Toki mä olen ulkona hyppelehtinyt, tänäänkin kävin kaupassa (n. 3km yhteensä) pyörällä ja vieraitakin kävi, mutta silti tuntu että heräsin vasta äskettäin. 

Marssittiin ensimmäiseksi tutulle paikalle, joka taidettiin bongata jo heti alkuunsa. Mietiskelin joskus ekoilla käyntikerroilla, että voisi olla hyvä geokätkön paikka (ei ole kätköily poistunut aivoista, vaikka tauolla olenkin ollut :D ) ja tänään sitten napsahti aivoihin että siellähän ON purkki. Herraisä. 

Mutta ei. Nyt ei ollut purkkia. Purkin pitäisi kuvienkin mukaan olla isohko, mutta ei sitä löytynyt. Kävin koluamassa läheisen ojankin, että onko joku idari nakannut sen sinne mutta ei löytynyt mistään mitään. Paitsi roskia. Viimeisin loggaus netissä paljasti myös, ettei alkukuustakaan (jos oikein muistan) ole löytynyt. Kamala, kun huomaan että on ihan hukassa sanastokin.. kai sitä nyt loggaukseksi sanottiin? Pitää melkein mennä sänkyyn geosanaston kanssa. 
Yksi jästi pääsi hieman yllättämään, mutta onneksi ei oltu IHAN maassa möyrimässä. Ei kuultu yhtään, tai siis mä en puolikuurona kuulekkaan, että joku kävelee ja sateisuuden takia tuntui vähän "mahdottomaltakin" että joku muukin köpöttelisi metsässä mutta näköjään. Hieman vaikutti kummastuneelta, mutta ehdin jo hätäselityksenä keksiä että etsiskellään kihlasormusta. Onneksi ei kuitenkaan mitään kysellyt.

Seuraava kätkö ei ollut olleskaan kaukana. Joskin me talsittiin sinne metsän läpi. Keväämmällä sama polku pakotti meiät kääntymään, kun oli mutaliejua ja pimeä yllätti. Nyt oli ihan hauska reissu, mitä nyt vähän märkä. Näytin idiootilta, kun kävelin kädet suoraan ylöspäin sojottaen kun yritin olla mahdollisimman laiha ettei ihan kastu. Saniaisia paljon.  Tämän kätkön kuvauksessa varoiteltiin punkeista. Voitte arvata kahdesti, kutisinko koko loppuretken ajan lukemisen jälkeen. Olin varma, että housuissa on joku joka ryömii, vaikka housut on sellaset että ihan noin vain ei kukaan pääse sisään. Mutta kun Dele(tys? oon jo hänenkin nickinsä unohtanut...) ei nähnyt päältäpäin mitään, niin tottakai seuraava vaihe niskan/päänahan/kasvojen kutinasta on siirtyä kutisemaan vaatteiden alta. 

Mut oli ihan hienoa metsikköä. Pahoittelut, että kuva(t) on päin prinkkalaa. Otin iPhonella, lähetin sähköpostiini ja esikatselussa näytti olevan oikeinpäin mutta Vuodatukseen lataamisen jälkeen tapahtui jotain mystistä. Koska en kahdessa sekunnissa keksinyt, miten nämä käännetään (tai voiko edes kääntää), angstaan ja annan olla noin.

 

kuva%201-normal.jpg

Tämä ei ole "lähelläkään" kätköä, mutta ohitimme.
kuva%204-normal.jpg


Itse kätkö oli todellakin vaikuttavalla paikalla, ainakin näin ituhipin mielestä. Kätköä etsittiin, varmasti monen muun tavoin, ensin siitä "ilmeisimmästä" paikasta. Vaikka olin lukenut vinkin, tajusin ratkaisevan sanan vasta kun Dele oli kätkön löytänyt. Ei me montaa minuuttia paikalla aikaamme kulutettu, mutta kätkön löytymisen jälkeen lukasin jostain syystä vinkin uusiksi ja totesin "Daa". Sanotaanko, että JOS olis tullut käytettyä aivoja (Dele ei vinkkiä lukenut ennenkuin viime hetkillä) niin olisin ehkä hoksannut olla tunkematta edes iPhonea epämääräisiin koloihin. Tapanani siis on kuvata kolot videolle, ennenkuin työnnän summamutikassa käsiäni sinne. Jotain olen ehkä oppinut kissojen kanssa eläessä... *köh* 

Kätköä lähellä on kelo. Tykkään hirmuisesti keloista ja halasin tätäkin tapausta kun kerran vierestä mentiin. Mies taas vähän aikaa katseli mun kelonrutistusta ja totesi että "Kohta tippuu tikka päähän". Punkkeja ei ehkä matkaan tarttunut, mutta muurahainen puri äkäsesti peukalon ja etusormen välissä olevaan nahkaan.

Kolmas kätkökään ei olleskaan kaukana ollut, mutta sijaitsee "julkisella" paikalla. Tälläkin kertaa kätköä lähellä oli kymmenkunta autoa pysäköity, joten eipä tullut sinne menosta mitään. Käveltiin sitten kotio, aikaa taitaa kävelyyn kulua 5-10min joten eipä mikään mahdottumuus hakea sitten kun koiran kanssa paikan ohi seuraavan kerran kuljetaan. 

Lenkkeilypaikat&maisemat on täällä ehkä hienot. Tässä kuva väärinpäinmaailmastamme. Selitän kuvaa sillä, että lähellä tuota sijaitsee ojan yli menevä lauta, jossa lukee Wonderland ---> 

kuva%202-normal.jpg

 

Vielä taitaa hieman kauempana, mutta lähellä silti, olla muutama kätkö. Sitten pitää taas siirtyä varmaan perusperkelepurkin pariin tai katsella, onko keskustan tuntumassa jotain löytämättä jos koiran kanssa heittäisi jonkun päiväkeikan. 
Sen perusperkeleen, joka vihaa mua eikä antaudu.  Tulee ehkä samalla käytyä vilkasemassa, miten vanha kämppä jakselee. Pekka Peruspurkkina se tunnetaan yleisesti. 

Vanhat kuvat ei näköjään näy. Selvitän asiaa, jos jaksan.
 

edit: Herraisä, pari vuottahan mulla taukoa on ollu vissiin blogissa. Tuolta blogin oikeasta kulmasta huomasin vuoden 2011 ja mä en tajua mihin vuosi 2012 on KOKONAAN hukkaantunut...
Voi pyhä hlvetti.. piti ihan käydä katsomassa logeista, että mitenkäs mun kätköilyt menekään, tuli olo että en ehkä ole kaikkea blogiin kirjoittanut (tuskin on ollut kirjoitettavaakaan)  ja kieltämättä nyt on olo että vaikka 2012 olen 8 purkkia (ja perusperkelettä) nuuskinut, tuo vuosi on mennyt hujahtamalla ohi.. En voi uskoa, että aktiivisin aika oli 2011, mä niin muistan ne tonkimiset ja kaikki :/
Pitäisi lukea noi vanhat kirjoitukset, että pysysin kärryillä, mutta nyt-ei-vaan-pysty. 

Hetki piti toljottaa, kun näytti löydetyksi myös Iisalmea. Oli totaalinen WTF-hetki, ennenkuin muistin että Deletyksen vanhemmille mentäissä kaivelin appiukkokokelasta odotellessa nokkosia uhmaten Iisalmen asemalla olevan purkin esiin. Siitä sit kärsinkin vajaa 100km nokkosien pistoista koivissa. Haapajärvellä ei sit näköjään olekkaan tullu käytyä purkkeja etsimässä. Tylsää. Huomaa kyllä, että on vuosi mennyt aika usvassa kun en meinaa muistaa mitään, mutta sitten kesä 2011 on kyllä päässä. Älytöntä. Vihaan masennusta. Ei tule mistään mitään, enkä ole käytännössä päässy elämässäni varsinaisesti eteenpäin kahden vuoden aikana. Ei ammattia eikä mitään, paitsi vähintään vuoden terapia alkoi viime vuonna joulun alla. Jeh. Mutta valivali, elämä on. NYT voisin mennä nukkumaan. 

torstai, 5. tammikuu 2012

En oo ihan vielä kuallu :D

Geokätköily on nyt jäänyt hyvin hyvin harvalle. Uutena vuotena viimeksi tsekkasin lähimmät kätköt, mutta tietenkään mä en saanut syytä karata sedän synttäreiltä liituraitahousut jalassa kätköilemään koska siellä korvessa mitään ollut. Noh, kivat synttärit kuitenkin, ilotulitusta ja kaikkee.

Tein myös kätköilystä Power point-esityksen koulutuksen äikkä 3-tuntia varten, pyysin harrastajilta materiaalia ja kuvia ja sainkin niitä. 
Harmi vain, etten päässyt missään vaiheessa sitä esittämään, koska koulutus meni..no..päin honkia kun se ei tarjoa oikeestaan mittään. 
Nyt tänä vuonna aloitan "uudestaan" kun ensin oli lukkari ja muita juttuja säädetty. Muistitikulla on vielä esitelmä, mietin että julkaisenko netissä vai en. Nettiin tosin julkaisisin riisutumman version, vähemmän (valo)kuvia. Ensin se kyllä pitäisi tarkastuttaa jollakulla ammattilaisemmalla etten ihan puutaheinää puhu.

Samalla myöskin suunnittelen ensimäistä omaa kätköä. Nimi on, mitään muuta ei sitten olekkaan eli tästä on hyvä jatkaa :D  Paikkakin voisi olla, mutta luulen että siellä jo on kätkö tai parikin koska on tässä ihan lähellä ja upia. Mun lempparipaikkoja täälläpäin.  Poikakaverilta kyselin, että osaako se auttaa koordinaattien kanssa ja kuulemma osaa, joten ei vissii hätiä!
 

Odotan innolla kesää, koska todellakin aion ottaa kuvitellun tavoitteeni kiinni heti kun pakkaset loppuu. Viime kesän 19/20 kätköä-saldo on..eeh..
 

Haapajärvellä varmaan myös tulee käytyä ratsaamassa kätköt. Tarviiko edes sanoa, että taas synttärit joilta suunnittelen karkaavani? ;-P  No, ei ehkä onneks tarvii karata koska aiotaan olla pidempäänkin siellä. Tai mä aion, en tiiä sit aikooko poikaystävä perheensä kanssa olla :D

Mutta ensi kesän tavoitteet on aika selvillä, elokuussa tosin sitten varmaan opiskelemaan ponkasen  ja se on vähä harmi kun juurikin elokuussa tykkään seikkailla eniten. 

Kyllä tää harrastus sinänsä tuntuu vievän mukanaan, koska todellakin näin "lusmuaikanakin" pyörii päässä paljon. Foorumilla en paljoakaan käy, lähinnä aina sanomassa jotain ja sit taas katoan. Perinteistä..

 


 

 

 

 

perjantai, 19. elokuu 2011

Elonmerkki.

 Päivittäin vissiin ollu mielessä viime aikoina, että pitäs päivittää tää blogi.  Ja keksiä blogiaihe, jossa ois kirjotettavaa hieman useammin.

Tai olisihan tässäkin toki, jos mä kävisin kätköilemässä. Mutta ei! 

Erräällä keskustelupalstalla (en linkitä, koska ketjut tahtoo hävitä muutamassa viikossa taivaan tuuliin) huhuiltiin kätköilijöitä, ja siellä tuli sitten annettua vinkki tai pari täkäläiselle harrastajalle.  Oli muuten helkkarin vaikea keksiä, että mitenkähän kertos julkisesti ilman suurempia spoilauksia. Ei saattanu mennä iha putkeen kyllä mutta noh. 

Tämän kuun alussa tuli käytyä Hyvinkään vanhalla kirkolla sekä Raittiustalolla(?) ystäväiseni häissä. Tarkoitus oli varsinkin juhlapaikalla tsekata, olisiko lähistöllä kätköjä mutta en sitten todellakaan muistanut kun tapojeni vastaisesti _viihdyin_ näissä häissä varsin loistavasti. iPhone oli käsissä jatkuvasti, mutta nähtävästi mä kuvailin ja videoin niin paljon, että en huomannut edes päänäytöllä (hehe, mistä huomaa että unohdin oikean sanan) olevaa geokätköily-sovellusta..

Deletys muutti viikko sitten meiän bestiksen kanssa yhteen ja aloitti opiskelut. Ei siis enää tuostakaan kamalan hyvin saa seuraa kätköilyyn, ja ittelläkin taitaa alkaa kohta opiskeluun läheisesti liittyviä juttuja tässä lähiaikoina. 

Geopurkki on lähtövalmiina pakattuna heti tässä tietokonepöydän luona, lattialla. Suuresti houkuttaisi käydä pari tällä hetkellä lähintä kätköä ratsaamassa, mutta huomenna on aamupäivästä menoa ja sitten heti puolenpäivän aikaan lähtö Kuopioon. Ja en mä taitaisi kamalasti yksin uskaltaa taskulampunkaan kera :D

Veikkaan, että jos mä en nyt saa muutamaa kätköä vielä syksyn ratoksi kerättyä, mä masistelen talvella.  Deletykselle tulee huomenna uusi pyörä ja mullakin on toi maastopyörä (josta kyllä D lainas renkaan omaansa)  aika hyvin kondiksessa, niin vois vaikka yrittää houkutella herraa tekemään pikku geolenkin. Tosin vielä muuttonsa kanssa on hienosäätöä, joten saas nähdä mitä viikonlopusta tulee. Harmistuttaa, kiva harrastus ja olisi myös kiva aihe kirjoittaa, mutta tätä tahtia mä en todellakaan saa kirjoitustaitoani kivaksi. 

Mut kattellaas. 

 

tiistai, 5. heinäkuu 2011

Hiljasta on.

Edittiä: Unohtui ihan harmitella, että Tampereella olisi elokuussa kivalta kuulostava geokätköilytapahtuma. Mie kyllä olen Hyvinkäällä elokuun alkupuolella ja varmaan saisin yöpaikkojakin sieltä suunnalta Tampereen tapahtumaan asti, mutta eipä taida olla mahiksia kuitenkaan siihen. Ja eka matka hyvinkäältä kotio (meno on sentää ilmanen) ja sitten vielä Joensuu-Tampere-Joensuu (joka oli ainakin muutama vuosi sitten vähän hermoja vielä matka) olisi turhan iso paukku työttömälle rahantuhlaajalle saman kuun aikana.. :P    Mutta kiva kyllä olisi mennä! Saattasin jopa oppia paremmaksi (lue: En tekis erheitä) kätköilijäksi : http://www.radio957.fi/index.php?option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=29846&cat=1

***

 

Ohoi, kirjotin tän tekstin jo valmiiksi, mutta kun olin alkamassa lukemaan ennen julkaisua niin ensteksi FF ei antanut avata Esikatselu-ikkunaa ja sitten kun säädin asetukset: Painoin Esikatselun sijaan Palaa tallantematta. GG.

Mutta juu. Eipä sitä kyllä ollutkaan mitään kertomista. Nyt on gätköilyt ollu hyvin jäissä, mun oma geotarvikepurkki kyllä chillailee lipastolla ja vähä väliä sitä täyttelen ja varmistelen että on kynää ja muuta tarviketta. Kiva kolina aina laukussa, jos nappaan tuon mukaan.. Tarvitsisin pienemmän, mutta en oo vielä jaksanu kehitellä mistään.

Kätköilyt on nyt ollu jäissä suurimmaksi osaksi laiskuuden takia. Eilen kyllä teki mieli sekä kirjoittaa että kätköillä (sekä Pepsi Maxia) mutta koska Deletys on kipeänä ja mullakaan ei ole mikään paras olo, niin en sitten lähtenyt yksiksenikään kun tarkotus kuitenkin ois pysyä terveenä kesä. Ehdin sit talvella sairastamaan.. Pliis?  Yks syy toki on sekin, että Deletys muuttaa meiän bestiksen kanssa yhteen niin vähän ehkä seki vieny molempien voimia tehdä mitää muuta, vaikka mä toisaalta oon onnesta mykkyränä kun pääsen yksin asumaan. Tai tän eläinlauman kanssa ei voi puhua yksinasumisesta, mutta ainakin tuo isoin lemmikki adoptoidaan muualle miulta :P  Ei siis erota ainakaan vielä, vaan lähinnä tollanen käytännön ratkaisu. 

Deletyksen varastettu pyörä saatiin kyllä takaisin, mutta tällä hetkellä se on meiän partsilla remppaa odottamassa niin ei sillä pääse ajelemaan. Tahtosin niin tehdä pidemmän pyörälenkin kätköltä toiselle :)~

Mutta ihan toimettomana mä en sentään oo ollu kätköilynkään suhteen. Yhdistin siihen TAAS yhden harrastuksen: Cernit-massailun.

Mä rrrrrakastan tehdä kaikkea turhaa pientä piiperrystä, mutta sitten kun ne on valmiita: Jäävät lojumaan. Ratkaisu olisi tottakai korujen ja nukkekotien ja muiden teko, mutta ei oo mun hommaa ja kaikenlisäksi mä en edes itse käytä oikeastaan kuin sormuksia (jos niitäkään) ja kaulakoruja (jos sattuu joku kiva olemaan) ja myyminen..blaah..kuka niitä muka ostas?

Massailut meinas lopahtaa ihan alkuunsa juurikin tuon ongelman takia, että mä kyllä löysin miljoona eri kivaa mallia mitä tehdä, söpöjä otuksia ja ties mitä, mutta kun ei ole itsellä käyttöä niin hammasta purren ignorasin ja aloin suunnittelemaan erään hääparin korttia&lahjarasiaa sekä mummolle menevää taulua, johon ajattelin muutaman "kohokuvan" muovailla. Kuhan nyt eka Deletys sen taulun maalaa :P

Sitten pamahti päähän: 
Mä en pidä kinderleluista geokätköilyssä -> Mulla on tälläkin hetkellä pari söpöä oli-ihan-pakko-tehdä-hahmoa gernitmassasta -> Voisiko noita laittaa geokätköihin? 

Päätin, että voinhan mä. Itsetehtyjä, parhaassa tapauksessa kissankarvoilla kuormitettuja vähän muotopuolia juttuja, mutta mä ainakin nyt ehkä saattasin ottaa mieluummin tuommoisen kuin jonkun kinderlelun. En vaan tiiä sitten, tykkääkö muut noista mun tekeleistä, mutta ellei kätköilyfoorumille ilmaannu "Kuka P*rkele?!"-triidiä koskien kätköistä löytyviä hörhötyksiä, niin taidan alkaa tosiaan tekemään itse vaihtoesineeni.

Isompiin kätköihin kyllä tulee varmaan hamahelmistäkin jotain sulateltua, todennäköisesti 1UP-sieniä kun ne on mun suosikkeja.. :P

Cernit-massatyöt siis on valmiina kivikovia, ja jos mihin teen reiän niin sen saa roikkumaan vaikka johonkin. Siis jos joku nyt edes kehtaisi kulkea vaikkapa avainnipussa palanut minipitsa.. 

Koska mä olen aloittelija, niin paistoaikojen kanssa voi tulla mokia eli osa töistä ei ehkä olekkaan niiiiin kovia mitä pitäisi, mutta jos ne pysyy kasassa niin...

Mutta tämmöisiä on nää ekat työt, mitä oon nyt väkertäny parin päivän aikana: 

 

Tuo violettihattuinen peikko on eka ihan oma työ, johon en oo ottanu mallia enkä ohjeita enkä apinointia mistään, muut on enemmän tai vähemmän tutoriaaleista napattuja. Kaikista muista varmaan luovun, mutta tuo peikko on vähän siinä ja siinä että raaskinko antaa kiertoon, kun se on kuitenkin Oma.  Sieni on sama kuin edellisessä kuvassa.

Lisää ajattelin nyt tässä kohta alkaa tekemään. Onpahan sitten joitakin valmiina, kuhan taas pääsee kätköilemään.

Juhannuksen alla myöskin hullaannuin keräilemään järjestelmällisesti kaikki tyhjät pullot ja tölkit tien varsilta. Oli jussina hieman kilpailua konkareiden kanssa, ei tämmönen pienikokoinen nuori naiseläjä oikein saanut ylistystä ja kunniaa tuossa puuhassa, mutta mun kilpavietti kyllä teki täysillä töitä :P   Ainut, jota säälin ja annoin huomata "ekana" pullot, oli eräs täkäläinen hieman jälkeenjäänyt kerääjä, vaikka hälläkin oli jo varmaan useamman kympin eestä tyhjiä pulloja ja tölkkejä pyöränsä kärryssä ja pusseissa. Tiukkapiposet täti-ihmiset sai ihan rauhassa manata ja tuijottaa mua pahasti. Häviöllehän mä tottakai jäin, mutta en mä tota sinänsä rahan takia teekkään vaan vähinnä kilpailen.. Tyhmää ja hullua, mutta juu.  
Pantittomat pullot kiikutin roskiin tai ainakin laitoin näkyvälle paikalle siivoojia varten.

Junaradan toisen pään kätköhän meillä on edelleen löytämättä ja ajattelin että seuraavan kerran kun menen, niin keräilen sieltäkin roskia.

Harmittaa vietävästi tämä, kun ei nyt edes nättejä ilmoja ole tullu käytettyä hyödyksi.
 

Mutta juu.  Näillä mennään nyt, parempi ois tässä piakkoin alkaa löytymään intoa muuhunkin kun sisällä majailuun...
 

sunnuntai, 19. kesäkuu 2011

Julma, julma harrastus!

Ihan ensimäiseksi, syvimmät pahoitteluni ja virtuaalihalit kaikille Mikko Alatalo-faneille, mutta nyt vähän pomppas.

Siitäkin huolimatta, että mulla on kännykässä "odotusmusana" Mikko Alatalon laulama Känkkäränkkä (älkää vaan kysykö syytä.)  niin viimeisin löytämäni kätkö oli jo..Julma pila.

Kuka on tästä vastuussa?! 

Tuon kätkön kävin ratsaamassa torstaina, kun pääsin livistämään töistä hieman ajoissa ja nyt ei enää ollut mitään tapahtumaakaan rannalla jossa kätkö sijaitsee.   

Kätkö oli helppo paikantaa, mutta hieman haastava saada käsiin koska jalassani oli kaikkea muuta kuin kätköilykengät.  Kaikenlisäksi alle 10m päässä miusta ja puskasta, jossa kyykistelin, meni vartijoiden vene. Uh..   Onneks eivät huomanneet, mä en olisi ehkä ihan heti keksinyt sopivaa selitystä.  Tai toki oisin geokätköstä selittäny, mutta vähän luulen että geokätköilyn saloja olisi ollut hankala selittää rannalta käsin veneessä oleville koppalakeille.

Deletys kävi tässä yksi päivä muuten onkimassa sen pahamaineisen Karsikon kirjaston kätkön. Siellä oli jästiteinejä jotka kävi pomppimassa mm. päiväkodin pihalla olevan katoksen päällä. Ilmoitin Deletykselle, että jos yksikin niistä tippuu ja halkasee esmes kallonsa (mikä ei liene kovin iso homma, vaikuttivat aika tyhjäpäiltä) niin mulla "ei" ole kännykkää mukana. Pohdiskelin myös vakavasti, olisiko se mun toiveiden takia murha vai pelkkä heitteillejättö. Kukaan ei tippunut, mutta nautintoa sain siitäkin huolimatta: Mitä luulette jästien ilmeet olevan, jos kaksi hipin näköistä tyyppiä tulee kauppakassin kera kirjaston pihaan, istahtaa sivuoven portaille ja kaivaa kassista jäätelöpurnukan, berliininmunkin, kaksi mansikkaleivosta, suklaamunkin ja limua?  Söimme kaikessa rauhassa herkkumme ja odottelimme jästien lähtöä, ja lopulta ne sitten siirtyikin pomppimaan viereisen kaupan roskalaatikoiden päälle. Itseasiassa jästien määrä oli tuplaantunut, kun läksimme kirjastolta pois myöhemmin. Siinä kaikkien roskakorien ja roska-aitauksen aidan päällä hyppivien jästien keskellä eräs pariskunta yritti viedä roskiaan keräykseen.  Deleä alkoi säälittämään kys.pariskunta, mutta mä tipautin tapani mukaan herran maanpinnalle huomauttamalla että sen äiti on saanut todennäköisesti kestää ihan samaa 10 lapsensa kanssa.  Sori hani.

Mutta siihen kätköön. Dele etsi, etsi ja etsi. Mä kerroin että löysin kätkön todennäköisen vanhan paikan ja kerroin missä se on. Delen toki piti kokeilla, ja ruuvistahan sekin sai... Painotin, että se on siis vanha kätkö, uusi on lähellä sitä.

Kätkö löytyi Delelläkin vasta parin kolmen katsomiskerran jälkeen, ja luultavasti olisi jäänyt taaskin ilman mun läsnäoloa löytämättä. Aloin haluta takaisin kauppaan ostamaan kunnon ruokaa ja muita tylsiä juttuja joten avitin aika reippaasti. Paha minä, mutta kun.. En sanonut suoraan, mutta vinkkejä kuitenkin tyyliin "Jos vedetään raja tuosta X:stä tänne Y:hyn, niin sen alueen sisäpuolella."  ja "oot itseasiassa jo ollu hyvin lähellä."  jne.

Olisiko ollut perjantai, kun Deletys kävi myös em. kuvassa olevan kätkön ratsaamassa. Löysi kivuttomasti.

Nyt on ollut sinänsä taukoa, osittain huonon sään takia ja osittain ihan vaan laiskuuttamme. Tällä hetkellä ei edes olla kaupungissa vaan taas isän luona. Olisihan täällä tietty Heinävaaran kätköt mutta vähän hiinä ja hiinä jaksaako pelkästään niiden takia raahautua kylälle. Mitään muutahan siellä ei olekkaan, paitsi kuvattavaa mutta kun ei ole yhtäkään konetta edelleenkään joka tunnistaisi mun kameran :P